FI_W_Markus_Roiha_1140x600.jpg

Markukselle silmien hyvinvointi on tärkeää

Herkät silmät olivat vaivanneet vaasalaista Markusta vuosikausia. Etenkin kirkkaus ja hämärä ovat hankaloittaneet tekemistä eikä silmille ole ollut helpotusta saatavilla. Vaimon vinkistä hän päätti kokeilla Argusta.

Kolmekymppistä Markus Roihaa silmien herkkyys on vaivannut aina. Hänen silmänsä reagoivat voimakkaasti kirkkaisiin valoihin, ja esimerkiksi pimeällä ajaminen on ollut asia, jota Markus on pyrkinyt välttämään. Vinkin Argus-ravintolisästä Markus sai NutraQ-konsernissa työskentelevältä vaimoltaan ja ajatteli, että kannattaa ainakin kokeilla.

Markus sai tuloksia jo muutamassa kuukaudessa. – Kirkkaat valot eivät häiritse elämääni enää niin paljon kuin ennen, iloitsee Markus.

FI-AG-Argus.png

Rahoitusalalla työskentelevä Markus on myös huomannut, etteivät hänen silmänsä enää väsy näyttöpäätetyöskentelystä samaan tapaan kuin aikaisemmin. Hän myös toteaa hämärässä ajamisen olevan vaivattomampaa kuin ennen, ilman ikäviä tuntemuksia silmissä.

– Uskaltaisin jopa sanoa, että ero on kymmenkertainen aiempaan verrattuna, toteaa Markus vakuuttuneena.

Argus sisältää A-vitamiinia ja sinkkiä, jotka edistävät näön pysymistä normaalina. A-vitamiini, sinkki ja seleeni edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Vain yhdellä tabletilla päivässä rikastat ruokavaliotasi silmiesi hyväksi.


 

Tilaa Argus tästä!

Toimitus suoraan postilaatikkoosi - juuri silloin, kun itse haluat, ja niin kauan, kuin itse haluat.

Saat ensimmäisen toimituksen huikeaan tarjoushintaan 9,90 €. Myös seuraavat toimitukset saat kertatilausta edullisemmin ja aina ilman erillisiä postikuluja.